torstai 27. toukokuuta 2010

TÄPLIKÄS HERRA RISSANEN

Ruusu-valko kiiltää kauniisti

Kävin Juuren puodissa ennen äitienpäivää tsekkaamassa olisiko siellä uusia suklaita. Myymälään ilmestyy epätasaisin väliajoin uusia konvehteja. Mä olen maistanut niistä oletettavasti kaikkia, tai siis olen maistanut kolmea: tyrni-maitosuklaa (Valrhonan Jivara Lactee?), mustaherukka-tumma ja ruusu-valko. Ruusu-valkosuklaakonvehti oli äitienpäivämarkkinoille tuotettu, mutta mä en pidä äidistäni ihan niin paljon että ostaisin sille kasan 1,70€ konvehteja enkä usko että se olisi halunnutkaan. Parin ruusu-valkon sijaan poistin siis Valrhonan kaupasta kuusi maittavaa mönttiä mutsille.

Toi lällyinen sydäntransferi on kyllä ehkä vähän lälly

Juuren puodin konvehdit on tehnyt Juha Rissanen. Rissanen on Suomen Kokkimaajoukkueen kapteeni ja ilmeisesti varsin arvostettu keittiömestari (mähän en näistä mitään tiedä kun en kokki ole). Herralla on oma firma, Suklaatäplä, jonka alla Juuren tuotteet on tehty. (Juuren puodista löytyy myös jotain muita suklaa-asioita, tyyliin riisisuklaa, mutta niihin en ole koskenut, Rissasen siis nekin.)

Juha Rissanen käyttänee enimmäkseen (kokonaan?) Valrhonan suklaita ja Valrhonan Helsingin kaupan mies Jarmo Laitinen onkin Rissasen frendi. Niillä on myös yhteinen nettisivu, Extra Noir, jossa herrat Suklaatäplä ja Extra Noir tarjoavat palveluksiaan, muun muassa suklaaveistoksia, esitelmiä, raaka-aineita ja koulutusta. Miehistä löytyy kiintoisa artikkeli Viisi tähteä -lehden sivuilta. (Ai niin ja mä olen siis näiden fani, koska Laitinen kertoi viimeksi Valrhona -kaupassa meille vintage- eli vuosikertasuklaan makueroista eri satokausilla. Edellinen oli banaanisempaa! Ja nyt kerron miksi tykkään myös Rissasesta:)

Mun mielestä on ihanaa että joku tekee Suomessa konvehteja, joissa on selkeästi yritystä. Juha Rissanen ei ole ainoa, onhan meillä vielä Petri Sirén, josta juttua joskus myöhemmin. (Myöskin Helsingin palvelualojen oppilaitoksen kondiittoriopettajan Veli-Matti Ahvenharjun omaa firmaa odotellessa!)

Juuren puodin konvehtien makumaailma on kansallisromanttinen. Tyrniä, ruusua (no okei ei se!), mustaherukkaa. Tyrni on mielestäni mainio marja; se on ihanan vihainen ja kummallinen. Tyrni-maitosuklaakonvehti oli myös ihastuttava. Mustaherukka on taas ongelmallinen tapaus. Monet tykkäävät mustaherukan ja tumman suklaan yhdistelmästä - minä en, ainakaan yleensä. Enkä oikeastaan tykännyt nytkään. Massa oli maukas, tosi hyvä, ja suklaa oli tosi hyvä. Ne eivät mun suussa vain skulanneet yhteen. Samoin käy mulla vadelman kanssa, marjan hapot ja tummasuklaa riitelee. Ruusua mä hieman vierastan: tavallaan tykkään mausta mutta se parfyyminen aromi tökkii vähän. Ruusu-valkosuklaakonvehti oli kuitenkin tosi jees. Ja siis vitsit, kattokaa noita kuvia, mikä kiilto.

Näissä konvehdeissa olisi vielä pari teknistä juttua joita voisi hioa. Ensinnäkin, konvehdin kuorissa, siinä suklaassa siis, on välillä pieniä ilmakuplakoloja. Eihän se sitä suklaata pahenna, mutta kun ulkonäkö on puoliruokaa. Musseissa, massoissa, kreemeissä ja mössöissä on myös sellaisia snadeja kiteytyneitä sokerikeskittymiä. Siis ihan pieniä, mutta kun ne huomaa sieltä muuten aika unelmanpehmeästä massasta hyvin. (Ja tähänhän voi sitten sanoa että tee ite parempi, senki valittava akka, mut hei, mä kirjotan tätä blogia ja syön, en mä oo mikään suklaaguru.)

Muistakaa: maistakaa! 1,70€ on suht suolainen hinta mutta eipähän päästä lihomaan!

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

KUN LINNUT LAULAA SAA ELI AURINGONPAISTERUOKIA


Harras seurakuntamme raahautui lauantaina Alppipuiston kallioille grillaamaan. Grillaamiselle Helsingin puistossa ja kaatopaikoilla on meillä pitkät perinteet, nyt kiipesimme korkealle ettei poliisi näe.


Ihana grilligrilliäiseni

Klassisesti grilliherkkuina on kasveja ja leipiä ja kaikennäköisiä epäkäytännöllisiä viritelmiä. Tällä kertaa oli kuitenkin myös makkaraa. Itselläni oli luomua, tietysti, mutta oli muitakin makkaroita.



Sehän on, no, parsakausi. (Ei-luomu)pekoniin kääritty parsa oli hauskaa mutta ei tehnyt lähtemätöntä vaikutusta.



Kehittelin nuo toastit suurella rakkaudella ja antaumuksella. Ilmeisesti sydämeni on niin jäinen etteivät ne nyt kovin omaperäisiä olleet. Sisällä oli Olli luomutilan Mausteista viherherukkamarmeladia ja jotain parsakaaliaromista valkohomejuustoa Stokkalta sekä tietysti voita. Suosittelisin iskemään leipiin vain ihan pikkutirauksen marmeladia koska juusto ei varsin vahvasta maustaan huolimatta tullut erityisemmin esiin grillattuna.



Tämän päivän kesäruokana toimi salaatti: paistettu muna löysällä keltuaisella, pannussa käristettyä parsaa, vuohenjuuston jämät, oranssia suippopaprikaa, tomaattia, tammenlehtisalaattia, täysjyväpaahtista. Ah, kesä! (Ja siis tietty myös se että oon saanut palkkaa.)



Huomiseksi lounaaksi (ja ylihuomiseksi jne.) väsäsin piirakan. Pohjaan voita, jauhoa, suolaa, kaurahiutaleita, vettä. Täytteeksi eiliseltä grillaukselta jääneitä, nyt perusteellisesti oliiviöljy-etikka-yrttiliemessä marinoituja tomaatteja, kesäkurpitsan paloja ja pari paprikaslaissia. Lisäksi hieman suolaa ja pippuria, päälle vuohenjuustoa. Lisäksi salaattia ja tomaattia ja paprikaa ja kurkkua ja oliiviöljyssä lillutettuja vihreitä linssejä mustapippurilla ja sitruunamehulla.

Välillä sitä kyllä ajattelee että on onnekas kun on niin hyvä. Että on onnekas kun on niin hyvä ja saa ja osaa vielä ihan itse nauttia niistä hyvyytensä hedelmistä ja taivaasta satavasta mannasta. (Ja sitten miettiikin jo, että jotain täytyy olla henkilössä vakavasti vialla, kun vaikka on niin hyvä, ne ihailijaparvet puuttuvat tyystin.)

torstai 6. toukokuuta 2010

ASIOITA JA ENSIMMÄINEN PALA AIHEESTA SUKLAATA LONTOOSSA

Valrhona -konvehdit

Consummatum est. on vaipunut kevätväsymykseen. Neiti kirjoittajan työt nimittäin alkoivat muutama viikko sitten ja kunnon ihmisen elämä vaatii veronsa talven lusmuilun jälkeen. Yritän myös lukea pääsykokeisiin. Se rajoittaa elämää ja bloggausta, sillä vaikken lukisi ollenkaan, kuitenkin ajattelen että minun tulisi lukea, enkä niin ollen saa tehtyä kyllä mitään muutakaan.

Nyt informoin teitä, hyvät ihmiset, maineikkaat juomarit ja arvon kihtipolvet*, silti muutamasta asiasta.

Ensinnäkin, Valrhonan Helsingin kauppaan, joka sijaitsee Kämp Galleriassa, on tullut uusia konvehteja irtomyyntiin. Tiskiin oli myös ilmestynyt uusia konvehtirasioita, suosittelemme esimerkiksi lahjomaan äitiä niillä. Rasioissa taisi olla kuusi ja kaksitoista suklaata, näin hintakaan ei nouse taivaisiin, 6 ja 12 euroa. (Paras maistamistani uusista oli pistaasimarsipaani tj., yleisesti Consummatum est. suosittelee Palet Or'ia.)

Tänään pyörähdin myös Chjokossa Kluuvikadulla. Siellä oli varsin tymäkän hintaisia mutta hyvin kiinnostavia italialaisen Amedein konvehteja myynnissä. Chjokostahan saa hyvän valikoiman Amedein suklaalevyjä, joita kannattaa testata. Eivät nekään nyt ihan ilmaisia ole, mutta no, ei ole tryffelit ja samppanjakaan. (Chjokon matkalla Visa Electron kannattaa jättää kotiin, ei toiminut tänään ollenkaan.) (Suklaapummeille tiedoksi: röyhkeä asianharrastaja saa maistiaisia.)


Heikin sormet

Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan
Imperiaali Stout on vuoden olut. Niinpä tunsin painavaksi velvollisuudekseni testata sitä. Tuttavuutemme on tosin vasta alussa sillä varastin vain hieman Heikin lasista. Se oli tosi hyvää! Tummaa, mämmistä, pehmyttä. Huom! Arvio ei ole luotettava, olin humalassa. Varsin erilaista silti verrattuna niihin joihin olen tottunut: Guinnessiin, Murphysiin, Beamishiin. No, mutta, Imperiaalihan on vahvaa kuin perkele, joka tietysti muuttaa makua. Maistakaa!


Basilika parka, jo loppui lyhyeen elämä arka


100% Manjari & 64% Dominican Republic

Sekavan postauksen päätteeksi: Paul A. Young. Herra Paulhan on semmoinen aika kuuma englantilainen mies joka värkkää suklaata jossain pikku pajassa ja hikoilee (luulisin). Mä ostin Paul A. Youngilta kaksi 50g:n levyä joista toinen on 100% Manjari eli madagascarilaista pelkistä kaakaopavuista tehtyä suklaata. Se on jotenkin multainen mun mielestä, hyvin tumma, hyvin vahva (ei kaikki sataset väldenä oo), kuivattaa suun, ei lainkaan kitkerä, ehkä sienimäinen. Mä en oikein tiedä pidänkö mä siitä erityisesti, tai edes sitä pidänkö mä satasista muutenkaan. Mutta, mutta, ei se pahaa ole.

Levyistä toinen oli sitten ehkä helpompi, ehkä ei: 64% Dominican Republic eli tummaa suklaatia Dominikaanisesta tasavallasta. Tämäkin suklaa on aika hämmentävä, sokerinen, lähes vaahtokarkkimainen. Ei kovinkaan vahvan makuista ja tässäkin on havaittavissa kiva multa-aromi. Mm!

Paul A. Young -kaupassa oli myös ihana palvelu ja paljon kaikkea muutakin mitä olisin halunnut ostaa mutta vatsani ja lompakkoni ja reppuni olivat rajalliset enkä siis voinut. Kalliissa asioissa on muuten se hyvä että ne maksaa niin paljon ja niitä saa niin vähän etteivät ne vie paljon tilaa ja ruuan kyseessä ollen eivät myöskään lihota suunnattomasti! Anyways, Paulilta sai myös amerikkalaista Amano -suklaata josta lisää myöhemmin.

Consummatum est. kehoittaa torstain kunniaksi suhtautumaan elämään ja herkkusuisuuteen kunnioituksella ja uteliaasti. Ostakaa muutakin kuin Maraboun ja Fazerin tummia! Pitäkää hauskaa!


*Toinen pääsykoekirjoista alkaa lauseella: Hyvät ihmiset, maineikkaat juomarit ja arvon kihtipolvet, oletteko joskus nähneet kyynikkofilosofi Diogenesta?