JOSKUS ME KUTSUTTIIN MUN EKSÄÄ JUHANNUKSEKSI

Juhannusaattona satoi vettä. Vanhojen perinteiden mukaan grillasimme sillan alla: tällä kertaa Sörnäisten rantatiellä mattolaiturin vieressä, hiilikasan varjossa.



Torvia toitottaen tein piiraan. Se sisälsi muropohjan, vaniljakreemiä ja raparperia. Se meni pilalle. Miksi kaikki aina menee pilalle? Arvatkaa miksi mä ennemmin puhun leivonnasta kuin leivon. Kaikki aina menee pilalle. Joka tapauksessa, luulen että ohje on ihan toimiva, jotain kummallista vain tapahtui kreemille. Keittiössä paistettiin samalla leipää ja siellä oli juhannussaunamainen tunnelma. Vaniljakreemini muuttui juoksevaksi ja leikkasi uunissa. (Raparperejakin olisi voinut vähän kypsentää ennen uunia.) Mut hei, pohja oli ihan sairaan hyvä, mahtavan kinuskinen.

Raparperipiiras

muromassa:
125g vehnäjauho
100g hyvin suolainen voi
75g tomusokeri

Nypi voi ja sokeri, lisää jauhot massaan. Vettä voi lisätä jos on liian kuivaa. Iske jääkaappiin oleilemaan vaikka pariksi tunniksi.

vaniljakreemi:
5dl maito
1 vaniljatanko
120g keltuainen
125g sokeri
40g maizena
25g voi

Pane halkaistu vaniljatanko ja maito kattilaan ja levy päälle. Vatkaa keltuaiset, sokeri ja maizena vaahdoksi. Kaada kuuma maito vaahdon sekaan ja sekoita tasaiseksi liruksi. Kaada takaisin kattilaan ja pane taas liedelle. Sekoita seosta kunnes saostuu kreemiksi. Lisää voi ja jäähdytä mahdollisimman nopeasti.

kokoaminen:
Runno muromassa käsiteltäväksi ja asettele kauniisti n. 25 cm vuokaan. Lado pohjan päälle vaniljakreemi ja sen päälle mahdollisesti esikypsytetyt raparperit. Paista 180 asteessa.

Keitä hyytelösokeripaketin ohjeen mukaan kiille ja sivele ohut kerros piiraan päälle, tähdäten raparpereihin. Myös tomusokerin sihtaaminen passaa.

Huom!
Piiraaseen voi käyttää mitä ikinä hedelmiä tahtookaan. Vaniljakreemiä voi maustaa esim. suklaalla tai jättää vaniljan pois ja laittaa jotain muuta tilalle. Muromassaohjeessani laitettiin myös yksi keltuainen - mä en jaksanut. Eikä voi todellakaan ohjeessa ollut todella suolaista, mutta mä luulen että se oli kinuskisen, ihastuttavan pohjan salaisuus.



Intouduin tekemään myös jätskiä. Salaisesta leivontakansiostani löytynyt ohje hurmasi yksinkertaisuudellaan. Joku opettaja on sen ohjeen salaisesti kopioinut Hans Välimäen P.S. -kirjasta, mikä on ihan hauska teos, tosin deseinä olevat ohjeet ärsyttävät minua (ja grammoina olevat teitä, eikö?) Ihan ite lisäsin ohjeeseen tuoretta minttua, joka kasvaa ikkunalaudalla ruukussa kavereidensa kanssa.

Maitojäätelö mintulla

1,5l täysmaitoa
0,25dl sokeria
25g glukoosisiirappia (käytin hunajaa)
tarpeeksi tuoretta minttua (tai mitä tahansa muuta yrttiä)

Keitä maito puoleen alkuperäisestä määrästä jatkuvasti sekoittaen. Lisää sokeri ja glukoosisiirappi (hunaja!). Jäähdytä ja pyöritä jäätelökoneessa (jota minulla ei ole joten laitoin jätskin pakkaseen ja sekottelin).

Lopputulos oli hieman hileinen, aika kova. Oon päätynyt nauttimaan jäätelöä varsin löysänä niin hileisyys vähenee. Ulkonäkö yrttinen perunamuusi. Kokoonkeitetty maito antaa hauskan maun (erään maistajan mielestä pahan maun). Jäätelökoneen ja glukoosisiirapin käyttö saattaisi estää kiteytymistä, niin myös ahkerampi sekoittelu jäädytysvaiheessa. Mintun maku oli mun mielestä hyvä ja sulaessaan jätskissä on mukavan sitkeä koostumus.

MOLEKYLÄÄREISSÄ SFÄÄREISSÄ

Viime lauantaina satoi vettä. Prinsessa Victoria ja Daniel purjehtivat avioliiton satamaan, me söimme Pub Porthanissa prinsessakakkua ja suuntasimme sitten ravintola Oloa kohden. Itse ravintolaan emme kuitenkaan menneet vaan terassille. Siellä oli molekyylidrinksu -lauantai. Minä pidän molekyyleistä, ne ovat söpöjä koska ovat niin pieniä - ajatelkaa kuinka kaunis sitä olisi jos olisi molekyylin kokoinen (tai ainakaan kukaan ei huomaisi pieniä virheitä hipiässä). Pidän myös cocktaileista, toki.

Molekyyligastronomia etsii uusia tapoja valmistaa ruokaa ja tutkii esimerkiksi sitä, miksi jotkut asiat tapahtuvat tietyllä tavalla, miksi jokin reagoi johonkin niin kuin reagoi ynnä muuta. Usein molekyylikeittiöön törmää superfiinien raflojen ruualla leikkimisenä. Niinpä mä innostuin kun oli mahdollisuus testailla kummallisia drinkkejä.



Drinkkilistalla oli kolme molekylääristä drinksua: Irish Coffee, Gin Tonic ja Huurrutetut Rypskyt (tai joitain!). Maistoin toki jokaista. Kaikkein mukavin taisi olla suht tuttu ja turvallinen Irish Coffee. Siinä oli geelimäistä viskiä, lämmintä kermavaahtoa, suklaista popping candyä (semmosia rakeita jotka poksuu suussa) ja jotain jonka olen jo unohtanut. Perverssiä mutta totta, toi geeliviski teki muhun vaikutuksen vaikka se olikin suutavääntävän tymäkkää, yllättäin.



Rypskyt eli viinirypäleet oli jollain ilveellä saatu pakattua alkoholilla. Ne olivat kylmiä, mutteivät jäässä, enkä tiedä mitä niille oli tehty. Drinkki oli koristeltu hattaran näköisellä asialla, jota en maistanut, joten en osaa siitä mitään sanoa. Huomionarvoista on että kaikki cocktailit olivat lusikoitavia, eivät juotavia.



Gin Tonicissa oli kurkkua josta oli alipaineella vetäisty ulos kaikki neste ja sitten laitettu tilalle giniä. Kurkkujen koostumus oli yllättävän napakka, ulkoasu tosin hieman läpinäkyväinen. Drinkissä oli myös tonic -vaahtoa, persilja(tilli?)-jugurttihilettä, sitruuna(?)geeliä, jääpaloja joissa oli jotain vihreää...

Oli se jännää! Ei tuntunut kyllä olevan tarpeeksi jännää muiden mielestä - terassilla ei ollut ruuhkaa, ei todellakaan. Mua vähän pelotti etukäteen paljonko nuo drinksut tulevat maksamaan, muttei se sitten ollutkaan niin paha, 8,90€. (Täytyisi vielä maksaakin ne, jäin eräälle herralle velkaa.)

Olon terdellä oli pöytiintarjoilu. Se oli hauskaa! (Tosin kyllä Kalliossakin on aina välillä, jos niikseen tulee.) Mä en aivan kuitenkaan ymmärtänyt miksi noin hyvän raflan terassi on noin sponsoroitu. Jee! Koskenkorva-mainoksia! Hiphei. Ja Nescafe, plaah. Ehkä se terde on turisteja varten?

Consummatum est. pahoittelee tekstissä esiintyvää epätäsmällisyyttä. Ei voi muistaa!

CLAFOUTIS, DEAR

Tomaatti-vuohenjuustotarteletit joita minä en tehnyt

Pääsykokeet olivat viikko sitten tiistaina, joten on aika taas ryhdistäytyä ja blogata.

Mulla on ongelma. Leivontaideani ovat usein tosi tosi hyviä, mitä nyt vähän suureellisia ja taivaitatavoittelevia. Lopputuloksena on siis rahanmenoa ja fiasko. Niinpä ajattelin aloittaa sarjan helppoja leivonnaisia, ja seurata myös ohjeita. Se on tärkeää, en koskaan seuraa ohjeita. Täten avaan haasteeni clafoutisilla, joka on ranskalainen mantelinen pannukakkumais-vanukkainen klassikko. (Ja noudatin ohjetta. Vähän muutin mutta se ei haittaa.) Tarkoituksena olisi leipoa ilmeisesti nyt makeita, ehkä klassisia, toivottavasti yksinkertaisia ja ehdottomasti hyviä juttuja.


Raparperi ja, hmm, jalka


Clafoutis

30g mantelijauho
1tl vehnäjauho
hippunen suolaa
50g sokeri (laitoin ehkä puolet hunajaa)
1 muna
2 munakeltuainen
1tl vaniljauute (laitoin vaniljasokeria)
1 1/2 dl kerma
200g tms. hedelmä/marja/joku

Kaikki aineet sekoitetaan yhteen paitsi hedelmä/marja/joku. Laitetaan massa jääkaappiin ja annetaan olla. Seuraavana päivänä asetellaan valittu kasvi sopivan kokoiseen (25cm?) voideltuun vuokaan kauniiksi kuvioiksi ja kaadetaan liru päälle. Isketään 175 asteiseen uuniin puoleksi tunniksi tai kunnes clafoutis on valmis.

Mä tein ohjeen kolminkertaisena. Ripottelin pintaan sokeria ja toivoin että se karamellisoituisi, mutta ei, olisin tarvinnut tohottimen eli sellaisen polttimen.

Clafoutis oli aika hyvää, tykkäsin sekä raparperi- että nektariiniversiosta. Raparperissa tuli mukava kontrasti sen vaniljaisen ja mantelisen massan kanssa, yhdistettynä raparperiin siis. Nektariini taas oli yltäpäältä onnellisen harmoninen ja hellä. Hankalaa clafoutiksessa oli käyttötarkoituksen määrittely. Ehkä lautaselta kermavaahdon ja jonkin kastikkeen kanssa? Ajattelin itse väkertää joskus pohjan clafoutismassalle, ihan tavallisen muropohjan, niin että syntyy piirakka.

Ohjeesta saisi gluteenittoman korvaamalla sen minimäärän vehnäjauhoa vaikka riisijauholla tai kaipa sen voisi jättää kokonaan poiskin. Ohje oli blogista Gluten Free Day.


Nektariini ja pääsykoekirja

P.S. Sana 'massa' puhuttaessa esimerkiksi lätty- taikka clafoutismassasta on kauhea. (En mä nyt oikeesti ikinä sano lättymassa! Mutku ei se oo taikinakaan.) Eräs toverini ehdottikin sanaa 'liete'. Alan ehkä käyttää sitä.

P.P.S. Tahdon Ranskaan. Tsekatkaa tämä blogi.