PORKKANAKAKKU OHJE

Olin maanantaina kylässä isillä ja äitillä ja tosi kivana lapsena leivoin porkkanakakkua. Mä olen maailman huonoin käyttämään ohjeita, eikä asiaa auttanut yhtään se ettei äitillä ja isillä ollut mitään aineita. Niinpä keksin kaiken päästä!


Yllä on kuitenkin se ohje josta sain inspiraation (enkä sitten oikeastaan muuta). Saakohan tuosta edes selvää? Kirja oli Anna ja Fanny Bergenströmin Makuja ja tuoksuja pähkinäpuun alla, jonka poimin mutsin hyllystä.

Auringonkukansiemenet ja gojimarjat

Mun mielestä herkkujen ei tarvitse olla terveellisiä. Niissä saa olla voita ja sokeria ja valkoista jauhoa ja vaikka dynamiittia jos se maistuu hyvältä. Tämä porkkisversio oli silti kauhean terveellinen! Ohjetta ei tosin ole, kauhoin vain kaikkia aineksia kulhoon ja hakkasin sitä pöytään hokien 'tule hyvä kakku älä tule paha kakku'.

Ja kulhossahan oli:
-rypsiöljyä (1,5 desiä?)
-tomusokeria (en löytänyt perus-)
-paljon (vajaa desi?) hunajaa
-paljon paahdettuja auringonkukansiemeniä (talossa ei ollut saksanpähkinöitä)
-vähän gojimarjoja* värin vuoksi
-kaksi munaa
-tarpeeksi porkkanaa
-suolaa
-leivinjauhetta ja ruokasoodaa
-kanelia ja muskottipähkinää

Kaikki vain yhteen, jauhot vikana sekaan. Sitten vuokaan ja 180 asteiseen uuniin.

Päälle vaahdotin voita ja tomusokeria ja iskin sekaan valutettua jugurttia ja hunajaa ja kanelia.



Varsin hyvä kakku tuli. Consummatum est. ei silti suosittele pykäämään leivonnaisia ilman ohjetta. Consummatum est. tunnustaa itse tekevänsä aina niin, ja siksi yleensä kaikki kakut onkin ihan perseestä tai ainakin vaivaan ja aikaan ja rahaan nähden nolostuttavan hämmentävän toimimattomia vaikka idea toki aina onkin nerokas.

Toim. huom. Itse haen aina Googlesta ohjeita niin että tuotteen nimi ja sana ohje on kirjoitettu erikseen. (Tämä postaus kertoo siitä, miksei minulla ole sellaista ruokablogia jossa olisi ohjeita ja kuvia niistä ruuista.)


*Yäk, gojimarja! Syökää puolukoita!

HÄIVÄHDYS LÄTTYPITSAA

Eräs rakastettava, mutta ei ylen kylinäärinen, kaverini tiedusteli minulta olisiko mahdollista, että testaisin vaikka Billy'sejä blogissani tyhmän elvistelyn sijaan. Olisi! Varsinkin jos hän testaa kanssani ja kustantaa huvin!

Testiseuralaiseni on (oli?) Billy's -pizzojen suurkuluttaja, tai no, ainakin sen yhden laadun eli Originalin ja täysin vakuuttunut niiden ylivertaisuudesta kaikkeen muuhun nähden.

Oletan ettei kukaan jaksa katsoa tuota Billy's -linkkiä ja kerron teille mistä tämä hurmaava suorakulmion muotoinen pakastelätty tulee. Mä olen nimittäin pohtinut tätä asiaa ja ajattelin että sen täytyy olla jonkun Unileverin tai Nestlén omistaman vähän pienemmän firman tuotoksia. Mutta ei! Sehän on ruotsalainen! Skit! Familjen Dafgård tarjoaa läjän muitakin pakastetuotteita, kuluttajille ja suurkeittiöille/kaupoille/rafloille ja ha! myös ei-nyt-kovin-hyvät Almondy -pakastekakut on Dafgårdin tuotteita.

Niinpä viime viikon tiistaina etsiydyimme Stokkan Herkkuun ja kahmimme mukaamme kaikki sieltä löytyvät Billy's -vaihtoehdot. Niitä oli siis kuusi: Original, Capricciosa, Mozzarella & Pesto, Skyscraper Chicken Cajun, Peperoni ja Skyscraper Veggie Fusion. Ruokajuomana oli olutta. Suolaisuutta sai lisätä soijakastikkeella (?!!!) ja oreganoa laittaa mausteeksi. Jokainen pizza oli mikrossa lautasella 3 minuuttia. (Siinä pakkauksessahan se pitäisi lämmittää ja 2 min, noudatimme kuitenkin seuralaisen Billy's -traditioita.)

Billy's Original, 170g

Originalissa originaali maku oli aika kadoksissa, koska tähän kuului seuralaisen mukaan lisätä kolme siivua meetvurstia päälle (mieluiten Lapin lihan sillä siinä on tarpeeksi rasvaa!). Pizzan leikkaamiseen oli myös omat tarkat sääntönsä, lopputuloksena yhtä paljon metukkaa joka palalla (seuralainen oli insinööri, toim. huom.) (ja tosimies) (kumoaakohan noi muuten toisensa?).

Original sisältää kinkkua. Se ei maistunut, koska meetvursti tietysti peitti kaikki muut maut. Muistiinpanoissani lukee myös että "pizza geneerisen teollinen, lähes synkeän tyypillinen pakastearomi josta on vaikea erottaa lihan makua, tomaattisoossi maistuu".


Capricciosa

Capricciosa, 170g

Capricciosassa oli sieniä, ja ne olivat piilossa. Muistelisin siinä olleen myös kinkkua. Koko pizza oli varsin mitätön, ketsuppinen, ei minkään makuinen.


Mozzarella & Pesto

Mozzarella & Pesto, 130g

Mozzarella & Pestossa herätti hämmennystä sen pienikokoisuus. Miksi pizza on 40g hennompi kuin toverinsa? Kyseessä lienee joku hippienkuihduttamissalajuoni, tosin sitä vastaan taistelee pohjan vallankumouksellinen rukiisuus (jota ei huomannut mutta aineslistaan se oli merkitty). Valmistuksessa oli käytetty myös auringonkukansiemeniä, niitäkään en pizzasta löytänyt. Seuralaisen kommentti tuotteesta on "aika hyvää", minun "ei pahaa". Seuralaisen mielestä pizzassa oli tosin liikaa pestoa, mun mielestä kyseessä oli ihan kiva pakastemozzarellapizza.


Skyscraper Chicken Cajun

Skyscraper Chicken Cajun, 195g

Skyscraperit on ilmeisesti Suomessa jonkin sortin uutuus. Kyseessä siis 25g normi Billy'siä suurempi lätty.

Chicken Cajunin ulkonäkö oli kiinnostavampi kuin aiempien pizzojen. Muistiinpanoissani lukeekin "varsin villi, kesäinen, kesäkeittomainen ulkonäkö". Houkuttelevaa, eikö? Tämä myös maistui joltain, muun muassa valkosipulilta, paprikalta, sipulilta, hennosti chililtä ja joiltain random mausteilta. Seuralainen maistoi myös häivähdyksen lättypitsasta, tuosta Saarioisten klassikosta, ja kyllä, niin maistoin minäkin. Laitoimme sen pizzan makeuden syyksi. (Ai nii, ja kananpalat oli ihan okei!)

Peperoni, 170g

Tämä kultamussukka muodostui meidän ehdottomaksi vihasuosikiksi. Pizzan päälle oli ripoteltu muutama peperonilätkä ja siitä lähti kummallinen ihran haju. Maku oli myös ihraisa. Ainesosissa oli mainittu rosmariini ja kumina, ja epäilin ainakin haistaneeni kuminan aromin pizzassa. Tuote oli hyvin rasvainen. Seuralainen sanoo "ei mitään hyvää sanottavaa, Anni sanoo "joo ei oikeen".

Skyscraper Veggie Fusion, 195g

Veggie Fusion sisältää kasviksia: munakoisoa, kesäkurpitsaa, oliivia jne. Tomaattisoossi on taas liian makea.

Piilotin lätyn paketin seuralaiseltani joka suhtautuu epäilevästi munakoisoon, kesäkurpitsaan ja oliiviin (ja suureen osaan muistakin maailman ruoka-asioista). Seuralaisen ensimmäinen kommentti siis oli "ei pahaa, parempaa kuin äskeinen". Sisällön lukemisen jälkeen hän tosin sanoi, että munakoiso, kesäkurpitsa ja oliivi maistuvat ehdottomasti läpi, muuten ei kuitenkaan pahaa kasvisruuaksi (<-- tosimieshän ei kasviksia syö). Seuralainen kieltäytyi syömästä enempää. Mun mielestä pizza oli "ihan okei". Kasvikset eivät maistuneet, palat oli niin pieniä ettei niitä meinannut edes nähdä, kaiken peitti se tomaattikastikkeen tappava imelyys. Loppusanat

Kaikkien pizzojen ongelmana oli äitelän ällöinen tomaattikastike. Pohjat olivat myöskin mitättömät ja löysät. En tiedä olisiko löysyysongelma korjaantunut jos olisimme lämmittäneet tuotteet niin kuin ohjeessa sanotaan. Aika kalliitakin Billy'sit ovat, en tosin nyt muista hintaa. 2e? Vähän lisää hintaa ja saa ostettua jo paremman Oetkerin pakastelätyn.

Original taisi nousta suosikiksi, tosin metukan suurella avustuksella. Sen jälkeen mä saattaisin kumartaa Mozzarella & Pestoa, sitten Skyscraper Chicken Cajunia, Veggie Fusionia, Capricciosaa ja viimeisimpänä ja ehdottomasti heikoimpana Peperonia.


P.S. Seuralainen sanoo ettei ole niin ahdasmielinen ruuan suhteen kuin annan ymmärtää ja kertoo myös syöneensä tänään Billy'sejä.

HETKELLINEN HUVITUS

Tämä on kevytmielinen kuvapostaus auringon kunniaksi. Kuvassa yllä näkyy erään toverin serkun kreikkalaisen perheen itsepuristamaa oliiviöljyä, tai no, lähinnä se pullo tosin. Kreetalta, luulisin.

Tässä erään toisen toverin koulutoverin opinnäytetyötä varten pykättyjä macaroneja.

Kävin Kaakaopuussa sumpilla ja konvehdilla.

LONTOON HERKUT OSA 2

Mansikka-balsamietikka ja porcelana -macaron sekä matchatryffeli

Ensimmäisen yön yli Lontoossa selvittyäni suuntasin Oxford Streetille joka oli lontoolaisesti varsin lähellä majapaikkaani (helsinkiläisesti toki jossain Vantaalla). Tarkoitukseni eivät olleet ihan niin ylevät kuin näyttää näissä kuvissa; halusin vähän shoppailla ja käydä ostamassa halvat farkut Primarkilta. Kyseisellä kadulla on kuitenkin myös Selfridges ja etukäteistietojeni perusteella siellä Artisan du Chocolat'n kauppa. Selfridgesillä oli myös kaikkea muuta: suklaita, joista yhäkin postaus tulossa myöhemmin, suklaita, joista ei koskaan tule postausta, Ameidein uutuuksia, huonoja brittisuklaita (hyvistä niistä tulossa siis juttua), savustettua mozzarellaa minkä nähdessäni olin jo purskahtamaisillani onnen kyyneliin, myymässä sieluni ja muuttamassa tosi äkkiä pois Helsingistä jonnekin suurempaan.


Chuao -macaron

Toki oli myös Pierre Hermé -macaroneja ja konvehteja*. Pierre Hermé on tämän ajan superjulkkiskondiittoreja. Macaronit on ehdottomasti Hermén se juttu. Homma ilmeisesti menee niin että Hermé on aika paljon syyllinen tähän nykyiseen macaronmaniaan. Herra aloitti joskus aikoinaan kehitellä modernimpaa versiota ranskalaisesta klassikosta ja tähän on tultu: jokainen leivontablogi pursuaa macaroneja, macaron ei ole kohta enää vain trendikäs vaan yleisesti hyväksytty osa suomalaistakin herkuttelua.

Mä ostin Pierre Herméltä ensin yhden macaronin, tuon chuaon. Chuao on siis paikka Venezuelassa, jossa kasvatetaan criollo -kaakaopapua (ja ilmeisesti myös jotain hybridiä, ja toi criollohan on sit noista pavuista se arvostetuin tietty). Criolloahan nyt kasvaa siellä sun täällä mutta Chuao on niin kiva mesta, että sen pavuista tulee käsittämättömän maukkaita jne. (Ne on myös varsin hintavia, t. yks työtön paska.)

Takaisin asiaan: macaron oli maittava, varsinkin täyte, niin kuin tietysti oli odotettavakin. Hintakaan ei ollut paha, 1,80 puntaa, jonkun pari euroa. Itse macaron ei nyt ihan ollut sitä mitä olisin toivonut. Tämä on ilmeisesti makuasia, mutta mä olisin tahtonut macaronini sitkeämpänä. Nyt macaron itse katosi varsin tehokkaasti chuaoganachen alle. Kävin myöhemmin ostamassa porcelana- ja mansikka-balsamietikkamacaronit ja ne olivat ehkä vähän parempia mutta sama ongelma esiintyi myös niissä. Massat, musset ja mönjät oli siis paikallaan, itse macaron jäi niiden varjoon.

Pierre Herméllä oli ihastuttava palvelu. Ylipäänsä Lontoon suklaapaikoissa oli ihastuttava palvelu, ja hyvät maistiaiset. Hermén macaroneja suosittelen maistamaan yleissivistyksen vuoksi (ja no hei, ei ne nyt NIIN pahoja olleet!) mutta maun tähden lähtisin ehkä herran konvehteihin. Mulle tarjottiin tiskillä yksi, se oli jonkin eksoottisen hedelmän makuinen, en muista minkä, ja todella hyvä. Se oli dipattu suklaaseen, ei siis tehty muottiin, ja sisällä oli hyydytetty hedelmäasia. Mums! (Ostin vielä matchatryffelin mutta en mä siitä niin, se oli ihan jees, vähän mömmönen.) (Ai niin ja tietty Hermé -macaronit on myös tosi kauniita ja värikkäitä!)


Jo mainitussa Artisan du Chocolat'ssa kävin toki myös. Hieno kauppa, niillä on myös todella näyttäviä tuotteita. Kuvassa näkyvä kuvioitu lätkä on ihan mun lempparimuoto, siellä on vielä sisällä ohuesti täytettä. Firmalla on myös kauniita helmen näköisiä suklaapalluroita, eri väreissä, ja boksit on usein myös ihan priimaa. Konvehdit jotka ostin ei nyt olleet ihan niin hyviä. Ne maistuivat siltä että olivat viettäneet vitriinissä jonkun verran aikaa, eli, no, vähän vanhoilta. Jos ne olisivat olleet tuoreempia, luulen, että niitä söisi ihan mielellään. Hyvä paketti ollee suklaan säilyttämiseen parempi kuin ilmava vitriini.

Luonnollisestikaan en enää tarkasti muista mitä makuja oli saatavilla. Sitä samaa trendikästä se oli: tonkapapu, musta kaardemumma, seesaminsiemen, valikoima alkuperämaaganacheja... Kandee tsiigaa noi sivut, good stuff.



Lontoossa ollen täytyi käydä myös Harrodsilla. Muistelin ettei niiden suklaapuoli ole mitenkään erityisen elähdyttävä ja oikeassa olin. Paljon belgialaista peruskauraa bokseissa ja irtona vitriinissä. Leivokset näytti ihan ookoolta, ei kuitenkaan niin että olisivat saaneet ostamaan. Etsiydyin tapojeni mukaan kaikkein pimeimpään nurkkaan ja löysin sieltä aarteen. Nurkka loisti arvonsatuntevaa suklaaelvistelyä, jos nyt mikään lämpimän tummanruskea voi loistaa: La Maison du Chocolat. Tiskin toisella puolella oli parikymppinen nätti tyttö joka puhui englantia ranskalaisella aksentilla ja ilokseni oletti mun tietävän jotain suklaasta ja siitä mitä haluan. Saatavana oli levyjä, konvehteja ja leivoksia. Tapojeni vastaisesti valkkasin leivoksen. Tämä kyseinen oli pääsiäistuote, maksoi viidestä kuuteen puntaa. Täytteenä oli sabayonmassaa, muutama vohvelikerros, hasselpähkinää, tummasuklaaganache... En muista, jotain sellaista kuitenkin. Sain vielä mukaan lautausliinoja jos haluan syödä heti (kuinka radikaalia!) sekä maistiaisiksi myyjän suositteleman konvehdin joka ei ollut paskempi ollenkaan. Mahtava leivos, ehdottomasti, ja kaunis, ja tykkäsin tosi paljon niistä vohvelikerroksista, ne toi kivaa rakennetta. Laatikko teki muhun vaikutuksen myös, se oli ihana!

*Oottekos muuten huomanneet että paremmissa suklaakaupoissa täällä Suomessakin puhutaan aina praliineista, eikä konvehdeista? Praliini -sana tullee ranskasta, konvehdista en ole ihan varma. Tosin ranskaksi konvehti taitaa olla ei praline (?) vaan bonbon. Anyways, mun konditoriaopettajani oli sitä mieltä että konvehteja pitäisi kutsua praliineiksi koska konvehdit kuulostavat sellaisilta inhoilta neuvostoliittolaisilta suklaamölkyröiltä. Ihan hyvä peruste sinänsä, mutta silti musta praliinissa on sekä elitistinen että tekemällä tehty soundi.

CRISPS AND SPUDS AND ROCK'N'ROLL

Hostellin vessan seinässä Suomella toki oli vaadittava edustus.

Vilahdin viime viikon maanantaista torstaihin Lontoossa ja torstaista tiistaihin Corkissa, Irlannissa. Matkan tarkoitus oli siis vierailla Corkissa, Lontoo tuli ikään kuin kaupanpäälle sillä Helsingistä ei saanut lainkaan suoria lentoja Dubliniin. Takaisin Suomeen tosin pääsin Dublin-Helsinki -lennolla sillä Aer Lingus ehti aloittaa kesäajan liikenteensä juuri sopivasti.

Matkaan lähdin aivan yksin. Lontoon vierailun pyhitin ylenpalttisille vatsan iloille. Tarkoituksena oli juosta läpi suklaakauppoja ja näin teinkin, siitä postaus myöhemmin. Yritin myös keskittyä ah niin ihastuttavaan brittiläiseen ruokaperinteeseen. Piti esimerkiksi syödä currya, tuota Lontoon lahjaa maailmalle, mutten tietenkään saanut aikaiseksi.


Sain kuitenkin suoritettua joitakin kulttuurintuntemiselle elintärkeitä toimintoja, eli syötyä pork pieta sekä Welsh rarebit -sipsejä. Pork pie on siis oikein klassinen piirakka kuvassa yllä. Se sisältää sianlihaa ja pork jellyä, jota en nyt osaa suomentaa, mutta on siis just sitä samaa hyytelöityvää lirua kuin esimerkiksi lihahyytelössä a la aladobissa.

Brittiläiset sipsit on suuri suosikkini. Sipsihyllyt on aina niin jänniä, kaikkia ihme makuja! Welsh rarebit -sipsejä oli tietysti pakko saada. Oikeastaan koko retken suurin tragedia oli että k a i k k e a olisi ollut tietysti pakko saada mutta jossain välissä ymmärsin ettei se yksinkertaisesti ole mahdollista.

St. Patrick's Hill, Cork City.

Saavuin Dubliniin torstaina puolenpäivän aikaan ja pöristelin sieltä bussilla 4 ja puoli tuntia Corkiin. Matkan tämä puoli keskittyi ennemminkin ystävien ja ihastuttavan kaupungin tapaamiseen mutta toki välillä piti syödäkin.

Irlannille hyvin tyypillistä soodalla nostatettua leipää (soda bread), mahtavan maittavaa voita, ihan sairaan hyvää mansikkajugurttia West Corkista ja pala arvostettua Cashel Blue -sinihomejuustoa. Voi pojat!

Murphy's on Corkille tyypillinen stout -olut, samaa maata kuin tunnetumpi Guinness.

Bulmers taas on omenasiideri, myös yksi mun juomalemppareista. Irlannin ulkopuolella sitä löytää nimellä Magners. Consummatum est. suosittelee pitäytymään omppuversiossa, berry ja pear lähenee suomalais-ruotsalaista limusiideriä.

Mitä irlantilaisilla jatkoilla tarjotaan? Teetä, Heinekeniä ja neekerinpusumaisia leivonnaisia (jotka olivat kamalia mutta paketit hienot!)


Olimme pienellä retkellä yhtenä päivänä, ja kävimme myös Clonakilty -nimisessä kylässä syömässä. Yksi missioistani oli tottakai syödä fish and chipsiä tai tuttavallisemmin chippersiä. Yllä oleva annos oli fiinein chippers jonka olen mutustanut, maksoikin huimat 13,90 €. Huimat siis koska jos ei mene johonkin maailman kykkäsimpään mutta kalleimpaan turistienkusetuspaikkaan niin ihan hyvät fish and chipsit saa kahdeksalla eurolla. Rafla oli kuitenkin mukava, Michelin oppaassa hinta-laatusuhteeltaan hyväksi havaittu An Súgán, ja safka aivan mainiota. Suomalais-saksalais-espanjalainen retkikunta suosittelee lämpimästi!

Clonakiltystä löysin myös uuden Magnum Gold?! -jätskin. Siinä siis on kullanvärinen päälikerros (mitä tuosta kuvasta ei nyt oikein nää), suolalla maustettuja karamelliraitoja, vaniljajätskiä ja ehkä jotain muutakin mitä en enää muista. Ihan jees, no, Magnum. Uppoo muhun, tosin olisin kaivannut ehkä lisää suolaa.

Mahtavan superhyvää omppumehua jostain päin Irlantia, oli voittanut jonkun kilvankin. Ihastuttava hapokkuus.



Vietin viimeisen yöni Irlannissa Dublinin lentokentällä. Valmistauduin koitokseen vierailemalla Marks & Spencerillä. Sieltä tarttui mukaan sipsiä, pohjois-irlantilaisia potato farl -perunaleipäsiä, pähkinöitä, vintage cheddaria, marsipaania, skottilaisia pikkuleipiä ja butternut squash (talvikurpitsa?) nyyttejä. Palasin Suomeen reppu täynnä suklaata ja irlantilaista voita, tietysti luvattuani satoja kertoja palata taas kohta uudelleen.