torstai 27. tammikuuta 2011

REIKÄ LEIPOJAN KÄDESSÄ


Minulla on meneillään yksi leikki. Sen nimi on Kuinka kuluttaa mahdollisimman vähän rahaa. Mun rahankäyttöni jakautuu näin: vuokra-kalja-ruoka. Vuokra kai täytyy maksaa, siitä ei voi tinkiä. Kalja, kalja, paras ystäväni... Siitä saattaa voida nipistää mutta silti baariin syytää rahaa ihan vahingossa. Ruoasta voi onneksi aina nipsaista. Kuka nyt syödä haluaisi, ruoka on pahaa.

Kiittäkää siis onneanne, ettei blogini ole reseptiarkisto. Talven postaukset olisivat silloin Papuja mössöllä, Kaalia pavulla, Porkkanaa tofulla, Pakastepinaattia mausteilla... Jummijammi! Ideana ois myös syödä vähemmän hiilihydraattia.

Köyhäily ja hiilihydraatittomuus eivät oikein sovi yhteen. Peruna on halpaa ja pasta on halpaa. Kasvikset ovat kalliita. Pakastekasvikset on halvempia mutta muut kuin herne ja pinaatti ja kalapuikko ja ranskanperuna on niin ällöjä että pureksin mielummin kynsiäni (jotka muuten ovatkin taas aivan liian pitkät). Onneksi maailma on täynnä papuja. Valitettavasti talvea on vielä sen verran jäljellä että ehdin mennen tullen kyllästyä papuilemaan. Sitten vaihtanen siniseenlenkkiin tai aloitan hiilihydraattisen dieetin ja syön ainoastaan pastaa voilla ja savusuolalla.

Rahattomuus on kiinnostavaa. Kun on rahaa, unohtaa sen, että ihan pienellä rahallakin voi elää tai ainakin pysyy hengissä. Minivaroilla selviytyessään voi yllättää itsensä luovuudellaan. Mitä vaatimattomimmista aineksista saa aikaan vähintäänkin kiinnostavia ruokia. Sacherkakkuja köyhänä ei pahemmin kyllä leivota. Köyhän kannattaa keräillä kaappeihinsa kaikenlaisia hyödyllisiä ruoka-aineita. Silloin kun rahaa on, ei tarvitse noudattaa 'älä mene kauppaan nälkäisenä' -sääntöä. Kun taas sitä ei ole, kannattaa ehdottomasti pysytellä kaukana kaupoista. Mielenterveytensä säilyttämiseksi välillä täytyy tietysti ostaa hyödyttömiä aineita: suklaata, herkkuja, juustoa.


Kuinka elää lähes ilman rahaa á la Anni:

1. Synny mieluusti varakkaaseen ja miellyttävään perheeseen.
2. Hanki ystäviä joilla on rahaa ja jotka tahtovat päästä siitä eroon.
3. Muista Kelaa ja Sossua ajoissa.
4. Unohda juustot, luomumunat, liha ja kala.
5. Osta määrättömästi erilaisia papuja (Punnitse&Säästä!).
6. Ja muutenkin kaappiin ja pakastimeen kaikkea mitä kuvittelet tarvitsevasi kuten tomaattimurskaa ja kaurahiutaleita. Mausteet on kivoja, ainakin tuntuu että se paistettu porkkana ois joka päivä eri ruoka.
7. Älä aina myöhästytä kirjaston kirjoja.
8. Lopeta kaljanjuonti tms., paitsi jos varakkaat toverisi ovat erityisen hölliä tai vain pitävät sinusta hyvin paljon.
9. Älä huolestu jos huomaat olevasi kiukkuinen, inhottava ja ruma. Kukaan ei elä pelkistä pavuista.
10. Pidä mielessä että tulet saamaan rahaa vielä joskus.
(11. Perusta blogi jonka perusteella firmat lähettävät sinulle ruokatarvikkeita.)
(12. Älä osta leipää.)
(13. Sipuli, porkkana, kaali, punajuuri.)
(14. ...)

tiistai 18. tammikuuta 2011

LE CHOCOLAT SUÉDOIS



Kävin viime torstaina Leppävaaran Caffi -kaupassa. Sen löytää Sellosta. Kävin oikeastaan vain vähän vilkuilemassa, pitämässä silmällä kaupan konvehtivalikoimaa. Kauppa myy ymmärtääkseni kolmen eri firman konvehteja 90 senttiä kappale: jotain belgialaisia, jotain jotain ja ruotsalaisia. Tarkka silmäni havaitsi ruotsalaiset ihanan ranskalaisen näköisiksi ja siitä huolimatta että olin samana päivänä maistanut aika pahaa ruotsalaista suklaata, uskaltauduin kuitenkin ostamaan järkyttävät kolme konvehtia (joista ennen kuvan ottamista olin jo syönyt yhden).

Kuvassa näkyvät pistaasimarsipaani- ja ghanakonvehdit. Syöty oli vadelmatryffeli. Vadelmatryffeli oli sellainen modernin tylsän pyöreä, luultavasti valmiisiin tummiin kuoriin tehty (niitä suklaakuoria tryffeleille saa ostettua tukusta jne. ja sitten ne vain täytetään ja koristellaan). Päällä oli vaaleanpunaista kirpeää jauhetta. Kaikkein omintakeisin suklaa se ei siis ollut, mutta täytti tehtävänsä. Ganache oli pehmeää ja sileää, kirpeä jauhe hyvää ja tryffeli maistui mukavasti vadelmalta.

Ghanakonvehti oli ghanalaisista kaakaopavuista valmistetusta suklaasta tehty ja ilmeisesti 85%. Konvehdissa oli tiivis ganache joka oli dipattu suklaaseen ja koristeeksi oli ripoteltu nättejä punaisia sokereja. Nuolin niitä koska halusin tietää maistuvatko ne joltain mutta... Oli ne makeita. Konvehti oli kaunis. Siinä oli vetisen kaakaon maku, mutta ei se pahaa ollut. Maistoi että se on laadukas mutta homma oli taidettu jättää vähän puolitiehen. Siitä huolimatta, ei paskempi.

Pistaasimarsipaani voitti puolelleen mun sydämeni, mun järkeni, ja sen, mikä se nyt on, ruumiini. Se oli todella hyvä, mehukas. Koristeena oleva pistaasi oli kaunis ja kiiltävä, ja maistui hyvältä. Konvehdissa oli siis pistaasista ja oletettavasti tavallisesta mantelistakin tehty marsipaani (suomessa oikeastaan mantelimassa), joka on dipattu tummaan suklaaseen ja päälle tökkäisty yksi kiillotettu pistaasi.

No niin, no niin. Yritin etsiä infoa firmasta jonka konvehteja nuo ovat. Sen nimi oli Åsö Choklad Jotain. Todellisuudessa Åsö ei valmista mitään, se maahantuo ja myy eteenpäin. Suklaat joita ne myy tulevat Sveitsistä (Felchlin, Läderach) ja Italiasta (Domori). Täydellinen pistaasimarsipaani oli Läderachin, josta en ole ikinä kuullutkaan. Ei se kovin kiinnostavalta vaikuttanut. Felchlin on ilmeisesti ihan ok, ei mikään huippufirma. Domori taas, se on Domori. Taidankin esittää vaatimattoman ehdotuksen Caffille: ottakaa Domoria myyntiin. Teillä on hyvä valikoima Francois Pralusta, mutta Domoria ei taida myydä Suomessa kukaan. Eikä sitä tunnu saavan mistään muualtakaan! (Toinen ehdotus liittyy siihen että korjatkaa Åsö Chokladin tilalle niihin pieniin lappuihin konvehtien eteen ihan oikea valmistaja.)

P.S. Caffista kannattaa tosiaan ostaa Pralus'n suklaita. Ne ei ole mun lemppareita todellakaan mutta on ne silti laatusuklaita. Musta tuntuu että pääsen ehkä joskus sen ällötyksen yli mitä ne aiheuttaa. Pralus'n Le 100% on klassikko! (Heh, ja kannattaa Caffista varmaan kahvia ja teetäkin ostaa - en ole koskaan kokeillut.)

perjantai 14. tammikuuta 2011

FASU SUL ON ISO MASU


En koskaan selviytynyt tiistaiselle kahvilaluennolle sillä seuralaiseni oli myöhässä. Pääsin kuitenkin kahville.

Mä pidän klassikoista (jos överimodernia ei ole tarjolla). Puhuttiin eilen erään toverin kanssa siitä kuinka Ekbergillä samppanjakorkin syöminen on paljon tyydyttävämpi kokemus kuin Kakkugallerian kahvilassa suklaa-mustaherukkaleivoksen. Tuotteen laadulla, tai sillä kumpi miellyttää mua enemmän, ei ole merkitystä. Silloin valitsisin Kakkiksen. Ekbergin porvarillinen charmi vain vetoaa muhun: epäkohteliaat rouvat, rumat pöydät. (Sitä paitsi noi mousset, eiks ne oo jo vähän passé? Ei kai.)

Söin siis Forumin Fazerilla valkosuklaa-punaherukka -moussekakkupalan. Se oli positiivinen yllättäjä. Valkosuklaakerroksen sisällä olevassa herukkamoussessa oli makua ja ihan oikeita punaherukoita. Olisin kyllä kaivannut enemmän herukkamoussea, se olisi tasapainottanut raskasta valkosuklaata, joka sinänsä oli hyvää. Kakun reuna oli kuivahtanut, ilmeisesti myynti ei ole kovaa? Anyways, siitä vähän miinusta. Niin, ja oli kakussa pohjakin, moussekakuille tyypillinen mahdollisimman ohut ruskea huomaamaton asia punaherukkamoussen alla. Eipä siitä sen enempää, harmiton.

Seuralaiseni söi lohireissarin. Hyvää oli.

Forumin Fasu on ihan kiva. Totta kai kannattaa valita ennemmin Kluuvikatu. Se on vastustamaton ja paljon tunnelmallisempi, mutta kyllä tuokin menetteli. Jos ei ole karannut kauppakeskusta suojaan johonkin nurkan taa kuten me, voi ilokseen tuijotella ohikulkevia ihmisiä. On sekin jotain. Ei Kluuvikadulla pysty sellaista!

P.S. Reissumies on ihan paska leipä.

tiistai 11. tammikuuta 2011

PÖLYISET NURKAT


Oletteko käyneet Hotelli- ja ravintolamuseossa? Minä olen. Kävin yhtenä kesäpäivänä muutama vuosi sitten. Tulin suoraan duunista ja aivan varmasti paistoi aurinko ja oli ihanan tukahduttavan kuuma. Mä en ollut koskaan ennen edes kuullut tästä museokummajaisesta. Epäilen myös, ettei ollut kukaan muukaan. Luultavasti se on näyttänyt Caesarin ajoista asti aivan samalta kuin nykyään. Sieltä löytyy esimerkiksi vanhoja ruokalistoja ja tottakai astioita ynnä muita.

Nyt museossa on kuitenkin näyttely. Café 2010 esittelee hetkiä helsinkiläisissä kahviloissa valokuvin. Kuvaajina on Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen opiskelijoita. Näyttely on ollut pystyssä jo 22.10 alkaen ja jatkaa porskuttamistaan 21.4. asti. Siihen sisältyy myös kahvi- ja kahvila-aiheisia luentoja. Niitä on vielä kolme jäljellä. Tänään on vuorossa Kahvin paikka. Mistä kaikkialta kahviloita löytyy ja mitä niiltä odotetaan? Puhujana tietokirjailija Satu Jaatinen. (Mua kenties kiinnostaisi enemmän kysymys: miksi maailma on täynnä museoita ja kuka niissä käy? No jaa, mun sukulaiset.)

Helmikuussa on luento kahvin, teen ja kaakaon vuosisadoista ja maaliskuussa Kaffa Roastery valistaa mitä on hyvä kahvi. Kaffan luento kuulostaa ainakin ihan kiinnostavalta, miksei tuo historiakin. Tämän päivän luennolle vie silti mun tieni, saa nähdä mitä aiheesta on saatu irti.

Museot eivät ole kovin lähellä sydäntäni. Ei mulla ehkä ole ihan kauheasti niitä vastaankaan mutta... Ne on aina niin suuria! Mä tahdon pieniä museoita. (Mielellään myös kiinnostavista aiheista. Maalaustaide, se on niin nähty... Ainakin kun niitä duuneja on seinillä 50000. Miten ois vaikka 10 teoksen museo?) Hotelli- ja ravintolamuseo on pieni eikä sinne maksakaan kuin 2 euroa, tai 1, jos sattuu olemaan opiskelija. Ihanaa!

Luennot klo. 16.30, sisältyy pääsylipun hintaan.


Hotelli- ja ravintolamuseo
Kaapeli
Tallberginkatu 1 G 60
00180 Helsinki
Sisäänkäynti Kaapelitehtaan G-portaan museopäädystä

tiistai 4. tammikuuta 2011

YLITSEPURSUAVIA ADJEKTIIVEJA


Olen lukenut lyhyen ajan sisään yksi ja puoli proosateosta jotka sisältävät ruokafiilistelyä. Marsha Mehranin Lumoavien mausteiden kahvilan luin muutama päivä sitten ja Muriel Barberyn The Gourmet'n aloitin hetki ennen Pariisin matkaa eli marraskuun alkupäivinä ja lopetin noin puoli tuntia takaperin.

Lumoavien mausteiden kahvilan alkuteos Pomegranate Soup on julkaistu Random Housella 2005 ja suomeksi Helmillä 2006. Ruoka ei ollut suurin syy miksi tartuin tähän, ei myöskään aavistus suuresta kirjallisesta elämyksestä. Syy oli se että kirja tapahtuu Irlannissa. Lumoavien mausteiden kahvilassa kolme iranilaissyntyistä sisarta muuttaa Ballinacroagh'n pikkukylään Mayon kreivikuntaan Irlannissa ja perustaa kahvilan. Babylon Caféssa tarjoillaan iranilaisia herkkuja romanttisen ruokafiilistelyn, tyhmien irkkujen ja masentavan hömppien juonenkäänteiden kera. Pientä vaihtelua tuo traumaattisen Iran -ajan muistelu. Kirjassa on myös jonkin verran reseptejä. Lähtöasetelma oli hyvin samanlainen kuin Pienessä suklaapuodissa, viittaukset ruoan paheellisuuteen myös. Kieli oli aivan liian koristeellista mun makuuni ja on kauhean rasittavaa koko ajan tuntea niin vahvasti ja aidosti ja uh ja ah. Suosittelen tätä ihmiselle joka tarvitsee hengähdystaukoa kulttuurista. Ruokaromaanina tätä ei välttämättä kannata lukea (ellei pidä ruoastaan syntisenä ja ruusuveden tuoksuisena), ei myöskään Irlannin kuvauksena.

Siilin eleganssista tutuksi tulleen Muriel Barberyn suomentamaton esikoisteos Une Gourmandise on julkaistu Éditions Gallimardilla Ranskassa vuonna 2000 ja käännetty Gallic Booksilla englanniksi 2009. The Gourmet'ssa maailmankuulu ruokakriitikko on kuolemassa. Hän kaipaa syvästi jotain ruokaa muttei muista mitä. Hän käy mielessään läpi elämänsä gastronomisia huippuhetkiä joista muodostuu omia pieniä tarinoitaan. Välillä muut ihmiset pohtivat suhdettaan ylpeään ja kylmään kriitikkoon. Mä en oikein saanut otetta tästä kirjasta. Päähenkilö on epämiellyttävä ja ruoasta käytetään hirveästi hienoja kuvailuja (insolent tang, watery sweetness, discreet acidity!!!). Lopetin puoleenväliin, mun mielestä se oli tylsä. Kirja taitaa tapahtua samassa talossa kuin Siilin eleganssi (jonka suosioita, öh, ihmettelen). Ai kenelle? No saattaahan olla että jos tykkäsit Barberyn hittikirjasta niin pidät tästäkin. On myös mahdollista että ajankohta tälle kirjalle elämässäni oli väärä.

Miksi ruoka-aiheiset kirjat on usein hömppää? Miksi niiden keittiöistä karkailee aistillisia tuoksahduksia kuin spurgujen pöksyistä renttukirjailijoilla? Apua!

Mä kaipaisin ruokaa arvostavaa ja sitä rakkaudella huomioivaa kirjaa. En välttämättä hifistelyä, en ylisanoja paitsi tarvittaessa, en reheviä italialaisnaisia, jotka kädenkäänteessä pyöräyttävät maailman parhaat lihapullat. Ei kliseitä, pliis! Muistelen että inhottavan snobilla Tuomas Vimman henkilöhahmolla oli herkin hetki ikinä erään viinipullon kanssa. Se löytyy kirjasta Gourmet, eikä sekään ole kovin hyvä kirja, mutta sillä on hetkensä. Tuo hetki oli kaunis.

No niin, mitä sitten kannattaisi lukea? Vinkkejä otetaan vastaan.