tiistai 26. huhtikuuta 2016

PERSILJAJÄÄTELÖ


Kun kysyin mitä jätskii haluut, hän toivoi persiljajäätelöä.

Otin ohjeen Lebovitzilta, paitsi osasin ite lisätä sitruunan. Sitä laitetaan ihan ihan vähän, että sen sieltä vain pienesti aistii. Lisäksi suosittelen pohtimaan, onko persiljan ryöppäämisessä mitään järkeä. Lebovitz perustelee sitä värin säilymisellä. Ite epäilen, että se säilyis muutenkin.

Jätski maistui aika paljon pinaattikeitolta.

Tiiän, se on hirvee. Ja et tää postaus on myöhäs.


J ä t s k i  n u m e r o  k a k s i :

Persiljajäätelö

12g silolehtipersilja
100g täysmaito
100g kerma
30g sokeri
1kpl keltuainen
muutama pikkusuikura sitruunankuorta

Kiehauta vesi ja dippaa persiljan lehdet sinne 10 sekunniksi. Jäähdytä sitten jäävedessä ja purista käsillä mahdollisimman kuivaksi.

Soseuta persilja ja sitruunankuori osan maitoa kanssa hienoksi pyreeksi.

Kiehauta loput maidot, kerma ja sokeri kattilassa. Riko huolellisesti keltuaisen rakenne toisessa astiassa. Kaada kuuma seos keltuaisen joukkoon koko ajan vatkaten. Kaada seos takaisin kattilaan ja lämmitä varovasti ja sekoittele kunnes seos sakenee. Kaada se sitten persiljan joukkoon ja sekoita. Jäähdytä parhaaksi katsomallasi tavalla ja pane jätskikoneeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti